…niin antaa mennä vaan!
Isäni edesmenneen äidin eli minun mummuni nimipäivä on tänään. Sen kunniaksi taidan taas leipoa joulutorttuja;) Ja poikani iloksi, ne ovat hänen lemppareitaan!
Työpaikan vaihdos on ollut virkistävä piristys tähän syksyyn! Vaikka kauhea ikävä tulikin ”minun lapsiani”, kuuluimme toistemme arkielämään kuitenkin 5.n vuoden ajan! Osa oppilaista oli ekalla, kun aloitin ja nyt jo kuudennella. Vain vuosihan minun piti ajaa, mutta viideksi lopulta venyi! Ihanaa aikaa kuitenkin! Ja lapset antoivat lupauksen tulla minua katsomaan aina, kun tulevat Idikseen! Osa on jo käynytkin ja pariinkin kertaan, hauskaa! Osa on facebook-kavereitani ja onhan mummulani edelleen Punkkiksella, joten kyllähän minä pikku-apinoitani näen!
Vaikka rahallisesti työpaikan vaihtaminen ei ollut ehkä järkevin veto, niin muuten kyllä! Teen nyt sitä mihin olen opiskellutkin ja onhan tuo asiakaspalvelu niiiiiiin mua:) Ihaninta, parasta tässä kuitenkin on aamut!! Vuosia toivoin, että voisin olla kotona aamuisin laittamassa poikani kouluun, mutta se ei ole töiden takia ollut mahdollista. Nyt on ja se on ollut meille molemmille tosi mieluisaa! Saatan usein pojan kouluun koiran kanssa ja ainakin olen paikalla, tekemässä aamupalaa ja etsimässä kadonnutta sukkaa! Ihaninta!! Iltavuoro-päivinä olen vielä kotona, kun poika tulee koulusta. Useimmiten teen juuri joulutorttuja tai riisipuuroa, ihan vain siksi että se on nyt mahdollista. Sitä en tiedä onko se lätkätreeneihin menevän pojan ruokavalion mukaista, mutta eihän joulutortut kenellekään pahaa voi tehdä:)
Tänään sytytän kynttilän Kari Tapiolle ja olen salaa kateellinen sydämeni joulukaupungille Porvoolle, jossa on tämän aamun mittaustuloksen mukaan 50cm lunta!!
Nähdään rakkaat -J-