Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Erikoinen päivä…

18.01.2011, maitokaneli

Kyllä, tämä päivä oli jokseenkin erikoinen. Siis lähinnä vastakkain asettelun kannalta! Olen selvittänyt erään mahdollisesti ostettavan talon kohtaloa ja selvisi sen verran, että ensi viikolla menen haastattelemaan talon nykyistä omistajaa. Olisi valtavan ihanaa, jos sen saisin ostaa!! Talo on pienehkö (enkä isoa tarvitsekaan) ja pihassa, ainakin ulos päin, hyväkuntoisen näköinen navetta. Saisin Ärrän kotiin. Huippua!

Sitten siihen vastakohtien maailmaan. Aamulla facesta luin, että ystäväni saa monen vuoden haaveilun jälkeen vihdoin vauvan ja olen suunnattoman iloinen hänen puolestaan!! Ja sitten sain puhelun, kun olin ehtinyt töihin asti, että huopatossuja on nyt tullut! JEEE! Torstaina menen hakemaan ja ristin käteni kyynärpäitä myöten, että koko 38  olisi sopiva, koska harmaita on vain siinä koossa. Mustat on toiseksi parhaat, että ei se maailmaa kaada, vaikka harmaat olisivat pienet. En muista edes niitä varsinaisesti tilanneeni, mutta Halosella olivat ne minulle varanneet ja sieltä minä ne kyllä haen. Itselleni syntymäpäivälahjaksi! Ihanaa!

Siinä olivat ne hyvät uutiset:( Äskettäin tallilta tullessani, lueskelin facea taas ja näin järkyttävän uutisen! Rakkaan ystäväni rakas vanha koiruus on tänään siirtynyt koirien taivaaseen ja kyllä myönnän, että itku tuli! Samalla taisin tirauttaa jo vähän valmiiksi oman rakkaan, puolisokean, sydänvikaisen koirani tulevaa poismenoa!! Sanotte, mitä sanotte, mutta eläimet ovat minulle perheenjäseniä ja äärimmäisen rakkaita, minun karvaisia lapsiani!

Tilasin myös, viime kesäisestä horrorshowsta huolimatta, itselleni viisaudenhampaan poiston! Viimeinen laatuaan onneksi! Jo pelkkä puhelu sai käteni hikoamaan ja ääneni värisemään. Rauhoittavien kanssa siis mennään… Taidan muuttua melko hulluksi ja yliaktiiviseksi tämän odottelun aikana, aika on 16.2! Voihan tuskien taival!

Töissä on kuolettavan hiljaista. Jos teinkin myyntiennätyksiä ennen Joulua, niin nyt tuli sitten se toisen pään ennätys! Eilisen työvuoron aikana en myynyt YHTÄÄN MITÄÄN. Asiakkaita kaupalla kävi 3. Tuskaista minun luonteellani. Tosin se oli tiedossa, tammikuussa on hiljaista kaikkialla, mutta taidan tylsistyä silti.

Käyn kasvihuoneeseen laittamassa Nitalle kynttilän ja menen talohaaveitteni kanssa unten maille!

Nähdään rakkaat -J-


Yksi vastaus

  1. maitokaneli sanoo:

    Niinpä! Oon unohtanut vastata sun ”kyläkutsuun” ja se meneekin varmaan helmikuun puolelle, kun tää loppukuu on vähän menoja täys… Mut palataan asiaan heti ens kuun alussa!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *